Traumaymmärrys suojaa varhaista vanhemmuutta ja varhaista vuorovaikutusta

Perinataaliaika, joka kattaa raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan, asettaa vanhemmille monimutkaisia psyykkisiä kehitystehtäviä, joiden onnistunut ratkaiseminen vaikuttaa koko perheen sopeutumiseen uuteen elämäntilanteeseen. Psykoterapeutti Sanna Isosävi tarkastelee Traumatisoituminen ja perhesuhteet -kirjan artikkelissaan näitä kehitystehtäviä niiden traumaperäisiä esteitä.

Vanhemmuuden psyykkiset kehitystehtävät

Vanhemmaksi tulemisen psyykkisiä kehitystehtäviä ovat

1. Vanhemman identiteetin muodostaminen: Vanhemmat pohtivat kysymyksiä, kuten ”Miten minua on hoivattu? Millainen vanhempi minusta tulee?”

2. Itse- ja vuorovaikutuksellisten säätelykeinojen muodostaminen: Vanhempien mahdollisuus säädellä omia tunteitaan ja reaktioitaan tukee vauvan auttamista tunnesäätelyssä.

3. Suhteen luominen omaan vauvaan: Tämä suhde alkaa jo raskausaikana ja syvenee vauvan syntymän jälkeen hoivaamisen ja yhteisten hetkien myötä.

4. Tukiverkoston luominen: Vanhemmat tarvitsevat ympärilleen tukijoita, jotka auttavat heitä jaksamaan vaativassa tehtävässään.

Traumatisoituminen voi luoda esteitä perinataaliajan kehitystehtävien ratkaisemiselle

Vanhemman traumakokemukset voivat asettaa esteitä perinataaliajan kehitystehtävien ratkaisemiselle.

1. Vanhemman identiteetin muodostaminen: Vanhemmat eivät välttämättä pääse käsiksi tai halua ajatella omia ylivoimaisia hoivakokemuksiaan tai niiden vaikutusta nykyhetkeen. Jo ajatus vanhemmuudesta voi toimia traumamuistuttajana. Omalle vanhemmuudelle voi olla vaikea asettaa realistisia tavoitteita. Vanhemmat kuvaavat usein, että omaan pärjäämiseen on vaikea uskoa.

2. Omien ja vauvan tunteiden ja reaktioiden säätely: traumatisoituminen vaikeuttaa omien tunteiden tunnistamista, sietämistä ja säätelyä. Vanhemmat voivat kamppailla pelon, avuttomuuden ja vihan tunteiden kanssa. Vanhemmat tarvitsevat apua säätelytaitojen opetteluun ja keinoja rauhoittaa sekä itseä että vauvaa.

3. Suhteen luominen vauvaan: traumaoireet voivat värittää vanhemman tulkintoja vauvan viesteistä ja hankaloittaa vauvan tarpeisiin vastaamista. Vauvan itku, avuttomuus ja voimakkaat tunteet voivat johtaa välttämiseen tai dissosiaatioon. Fyysinen kontakti vauvaan voi tuntua ahdistavalta.

4. Tukiverkoston muodostaminen: Traumakokemukset vanhempien omassa historiassa johtavat usein heiveröiseen tukiverkostoon. Kaikki vanhemmat tarvitsevat tukea ja kannattelua, mutta traumatisoitumiseen liittyvä häpeä ja pelko voivat estää tuen hakemista ja vastaanottamista.

Sekä traumaoireiden että voimavarojen tunnistaminen on tärkeää

Perinataaliaika on erityinen mahdollisuus, joka tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Vanhemmat tarvitsevat tietoa traumatisoitumisesta, tukea traumaoireiden kanssa toimeen tulemiseen ja apua traumamuistuttajina toimiviin tilanteisiin lastensa kanssa. Traumaoireista kärsivillä vanhemmilla on tietenkin myös vahvuuksia, mutta heidän voi olla vaikea uskoa tai muistaa sitä. Vahvuuksien tunnistaminen on avainasemassa vanhemmuuden kokonaisvaltaisessa tukemisessa.

Tutustu Traumatisoituminen ja perhesuhteet -kirjaan täältä