Miten autamme traumatisoituneita vanhempia asettumaan lastensa avuksi?

30.05.2022
Sanna Isosävi
psykologi (PsT) ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti

Vanhemmuus ja pienen lapsen kanssa oleminen voivat muistuttaa vanhempaa omista turvattomista tai traumaattisista perhesuhteista. Traumaoireista kärsivät vanhemmat tietävät usein, etteivät halua omassa vanhemmuudessaan toteuttaa samanlaista hoivaa ja kasvatusta kuin mitä ovat itse saaneet, mutta lapsen hädän ja voimakkaan tunteenilmaisun sekä omien tunteiden ja ajatusten kanssa voi olla vaikea tulla toimeen. Lapsen kannalta tämä voi tarkoittaa, että vanhemman reaktiot ovat äkkinäisiä ja jäävät ilman selitystä, tai vanhempi ei ole käytettävissä kun lapsi sitä tarvitsisi. Tämä voi olla pelottavaa ja jättää lapsen ylivoimaisen virittyneisyyden valtaan, jota vanhempi ei välttämättä pysty sanoittamaan tai säätelemään.

Edellä kuvatun voi tiivistää lauseeseen, että traumatisoituneen vanhemman voi olla vaikeaa asettua tunnetasolla lapsen kokemuksia säätelevään, läsnäolevaan suhteeseen lapsensa kanssa. Tutkimus osoittaa, että tälle vaikeudelle on kaksi keskeistä syytä. Ensimmäinen syy on, että selviytyjävanhemmat eivät välttämättä ole omassa kasvuperheessään oppineet, että on turvallista tutkia ja yrittää ymmärtää omaa ja toisen mieltä eli mentalisoida. Siksi oman pienen lapsen käyttäytymiselle tai vuorovaikutustilanteille voi olla vaikea miettiä ymmärrettäviä syitä. Sen sijaan aktivoituvat automaattiset, negatiiviset oletukset itsestä ja toisista, jotka on opittu omassa lähtöperheessä. Vanhempi voi kokea lapsensa erityisen hankalana tai pahaa tarkoittavana, tai voi syntyä tulkinta, ettei lapsi vaikeissa tilanteissa tykkää vanhemmasta. Toisaalta jos vanhempi ei pysty myötätuntoisesti ottamaan huomioon omia ajatuksiaan ja tunteitaan, hän voi kokea itsensä huonoksi, avuttomaksi tai lapselleen haitalliseksi.

Toinen traumaperäisten perhesuhteiden vaikeuksien syy on vanhemman heiveröinen tunteidensäätelykyky. Vanhemman ei ole välttämättä ollut mahdollista opetella tunnistamaan ja auttavasti huomioimaan omia tunteitaan. Vanhemmuudessa heräävä virittyneisyys voi muistuttaa aikaisemmista peloista, ärtyneisyys voi muistuttaa hallitsemattomasta vihaisuudesta, ja epävarmuus avuttomuudesta. Yksi vanhemmuuden suurimmista tehtävistä on sietää ja säilöä pienen lapsen tunteita, ja auttaa häntä näiden säätelyssä. Jos vanhemman sietoikkuna on kapea, lapsen hätää, tarvitsevuutta, uhmaa ja surua voi olla hyvin vaikea ottaa vastaan. Traumaoireista kärsivä vanhempi voi koittaa vältellä voimakkaita tunteitaan, jolloin suhde voi tuntua sekä lapsesta että vanhemmasta mekaaniselta. Toisaalta vanhempi voi yrittää pitää oman vihastumisensa poissa mielestä niin kauan, että hän lopulta ’räjähtää’.

Mikä selviytyjävanhempien ja heidän pienten lastensa hoidossa sitten on auttavaa? Ensinnäkin on pyrittävä tunnistamaan vuorovaikutuksen ’menetetyt mahdollisuudet’ eli ne kohdat, jossa vanhemman käyttäytyminen ei auta lasta säätelyssä vaan ehkä jopa haittaa sitä. Toiseksi, hoidossa meidän on samanaikaisesti huomioitava vanhemman kapea sietoikkuna ja autettava häntä tekemään havaintoja lapsestaan tässä-ja-nyt hetkestä käsin. Videoitujen vanhempi – lapsi -vuorovaikutustilanteiden reflektointi on osoittautunut erityisen hyödylliseksi hoidolliseksi välineeksi tätä tavoiteltaessa (ks. Daniel Schechterin CAVES/CAVEAT koulutus alempana).

Traumaterapiakeskuksen yhtenä päätehtävänä on tuottaa osaamista, joka auttaa katkaisemaan traumatisoitumisen ylisukupolvista siirtymää. Olemme saaneet hienoja kansainvälisiä kutsuttuja asiantuntijoita kouluttamaan edellä kuvattujen ilmiöiden tunnistamisesta ja hoidosta. Näitä esitellään tämän blogin jälkeen ja koulutussivuillamme. Traumaterapiakeskus kouluttaa myös Vakautta vanhemmuuteen -ryhmämallin ohjaajia sekä tarjoaa vanhemmille vakautumisryhmiä. Tämän lisäksi monet perheet hyötyvät traumapsykoterapian lisäksi esimerkiksi varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiasta tai hoidosta sekä perheterapiasta.

Kirjoittajasta: Sanna Isosävi on varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti ja aiheesta väitellyt psykologi Helsingin Traumaterapiakeskuksesta.

Tulossa olevia koulutuksia aiheesta:

Traumatisoituminen ja perhesuhteet -webinaarit:

7.6. 2022 klo 18-19.30) Prof. Arietta Slade, Yalen yliopisto: When Parents can’t mentalize

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

20.9. klo 18 – 19.30 Kouluttajapsykoterapeutti Tessa Baradon, Anna Freud Centre: Dysregulation and repair in the parent-infant-therapist triad

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Vakautta vanhemmuuteen – ensitietoa ja vakautumistaitoja selviytyjävanhemmille – ryhmämallin ohjaajakoulutus

26.-27.9. ja 28.10. 2022, Helsinki
yhteydenotot: marjo.ruismaki@traumaterapiakeskus.com

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Traumaoireista kärsivän vanhemman mentalisaatiokykyä tukeva videopalaute: CAVES/CAVEAT -malli, luento sekä menetelmän 2-päiväinen kliininen käyttökoulutus

6.-7.10. 2022, kouluttaja: prof. Daniel Schechter Lausannen yliopistosta

Luento: Traumatisoituneen vanhemman kokemus lapsestaan voi muuttua! 6.10. klo 9-10.30, Helsingissä tai videovälitteisesti