Tiistai 2.2.2021 – Tuija Korhonen, psykologi, kouluttajapsykoterapeutti (traumapsykoterapia)
Traumapsykoterapian aloittamisen taustalla ovat traumaattiset kokemukset ja niistä seuranneet oireet, joihin haetaan apua. Vakavasti varhaislapsuudessa traumatisoituneella lapsella on usein itsesäätelyvaikeuksia, sekä haasteita olla läsnä ajassa ja paikassa. Psykoterapeutin ensimmäinen tehtävä on luoda lapselle terapeuttiset puitteet, jotka auttavat lasta säilyttämään turvallisuuden tunteen ja olemaan läsnä. Psykoterapeutti on tietyssä paikassa, tiettyyn aikaan tekemässä lapsen kanssa asioita, jotka lapsi ymmärtää ja joihin hän pystyy osallistumaan. Psykoterapeuttisen työskentelyn pysyvyys ja ennakoitavuus hahmottuu pikkuhiljaa lapsen mieleen ja auttaa lapsen itsesäätelyä ja läsnäoloa.
Psykoterapeutin tulee toimia niin, että traumatisoituneen lapsen näkemykset ja itsemääräämisoikeudet toteutuvat. Lasten osallistamisoikeuden lainsäädäntö antaa ohjeita alaikäisen psykoterapiaan. Lapsella on oikeus itseä koskevassa asioissa omien mielipiteiden ja toivomusten esittämiseen ja niillä pitäisi olla vaikutusta hänen etuaan selvitettäessä. Lapsella on itsemääräämisoikeus, kun hän on saavuttanut tietyn iän ja kehitystason, eikä hänen kannanottonsa edellytä enää huoltajan suostumusta. Osallisuuden tasot tulisi toteutua lapsen psykoterapiassa lapsen kehityksen edetessä: lasta informoidaan, lapsi ilmaisee näkemyksensä, lapsi vaikuttaa päätökseen tai lapsi päättää itsenäisesti.
Lasten psykoterapian lähtökohtana on tavoitteiden realistisuus ja saavutettavuus. Lasten psykoterapiassa korostuu lapsen elämän kokonaisvaltainen kartoittaminen ja sen tietoisena pitäminen niin, ettei terapia vaikeuta lapsen koulunkäyntiä tai mahdollisuutta toimia arjessa. Haastavista oireista huolimatta lapsen oikeudet saada tietoa häntä koskevista asioista ja ilmaista oma mielipiteensä, tulee toteutua.
Vastaus kysymykseen, ”Miksi minä käyn täällä?”, jonka asiakkaani esitti, löytyi häneltä itseltään: “jostakin tapahtumasta se varmaan on lähtenyt liikkeelle – joku vanha juttu, kun olin tosi pieni”. Lasten traumatisoitumisessa on pohjimmiltaan kysymys yksinjäämisestä, joka on joko kokemuksellista tai konkreettista. Turvallinen kiintymyssuhde mahdollistaa avuttomana ja heikkona olemisen. Kiintymyssuhde aktivoituu vain hätätilanteessa. Jos lapsen ei ole ollut mahdollista turvautua aikuiseen pelottavien ja satuttavien kokemustensa kanssa, seurauksena voi olla traumatisoituminen
Psykoterapeutin tulee arvioida ja turvata lapsen suhde ensisijaisiin hoivaajiin. Psykoterapeutti työskentelee aktiivisesti vanhempien ja lapsen muiden läheisten aikuisten (kuten päiväkodin, koulun) kanssa, arvioi kiintymyssuhteiden laatua, pyrkii luomaan yhteisen ymmärryksen lapsen oireista sekä hoitosuunnitelmasta ja sen toteutuksesta. Psykoterapeutti pyrkii antamaan lapselle korjaavia kokemuksia vuorovaikutuksessa olemisesta ja sen avulla kehittämään lapsen integraatiokykyä sekä mahdollistamaan yhtenäisemmän elämänkerran rakentumisen. Turvallisessa psykoterapeuttisessa suhteessa lapsi oppii olemaan myös heikko ja apua tarvitseva.
Ymmärretyksi tuleminen on inhimillinen tarve. Me, lasten kanssa hoidollisessa auttamistyössä olevat aikuiset, olemme vastuussa lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta sekä siitä, että lapsi tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Hyvinkin haastavan käyttäytymisen takaa voi löytää syyn. Tämä mahdollistuu vain asettumalla katsomaan lapsen elämään hänen näkökulmastaan. Lapsen turva on siinä, että psykoterapeutti toimii lapsen edun mukaisesti ja tiedostaa lapsen oikeudet – lapselle on oikeus myös vetäytyä ja vaieta psykoterapiassa, vaikeista kokemuksistaan huolimatta.