Symposium: Syvään päähän ja takaisin: traumapsykoterapeuttisia näkökulmia hoitoon

Syvään päähän ja takaisin: traumapsykoterapeuttisia näkökulmia hoitoon

Symposiumissa traumapsykoterapian kouluttajapsykoterapeutit käsittelevät kiintymyssuhdetraumojen ja niihin liittyvien neuropsykologisten oirekuvien sekä dissosiaatiohäiriöiden arviointia ja erotusdiagnostiikkaa, lapsuuden haitallisten kokemusten ja addiktioiden huomioimista psykoterapiassa, asiakkaan takertuvuutta hoitosuhteessa, kirjallisuusterapian menetelmiä traumapsykoterapiassa sekä terapiasuhdetta psykoterapeutin näkökulmasta. Symposium tarjoaa tuoreeseen tutkimukseen ja vankkaan kliiniseen kokemukseen pohjautuvaa tietoa kaikille traumapsykoterapiasta kiinnostuneille.  

Tekijä ja esittäjä: Hanna Ahonen, PsM, kouluttajapsykoterapeutti (trauma), Psykoterapiapalvelu Kehotunne. 

Esityksen nimi: Asiakkaan takertuvuus traumapsykoterapiassa 

Voimakas riippuvuus, jopa takertuvuus, tulee joidenkin asiakkaiden kanssa esiin traumapsykoterapeuttisessa hoitosuhteessa tai jossain vaiheessa hoitosuhdetta. Takertuvuus hoitosuhteessa voi laittaa sekä työntekijän että työryhmän koville. Asiakas voi vaatia hoitoa aina lisää tai voi hoidattaa itseään monessa eri paikassa yhtä aikaa. Tilanne voi aktivoida monenlaisia tunteita sekä asiakkaissa että hoitotahossa ja johtaa pahimmillaan monenlaisiin ristiriitoihin asiakkaan ja hoitotahon välillä. Traumapsykoterapiaan tulevilla asiakkailla on usein taustallaan monenlaisia traumaattisia kokemuksia: sekä laiminlyöntiä että mahdollisesti kaltoinkohtelua. Puolustautumisen toimintajärjestelmistä kesken jääneen kiintymyshuudon ymmärtäminen on tärkeässä roolissa. Kesken jäänyt kiintymyshuuto voi aiheuttaa hoitamattomana paljon raastavia tunnekokemuksia, joiden ymmärtämiseen on tärkeä saada sanoitusta sekä asiakkaille että hoitotaholle. Usein asiakkailta puuttuu paljon yhteissäätelyssä opittavia tunnesäätelytaitoja. Heidän on usein ollut pakko selviytyä monissa kokemuksissaan parhaalla mahdollisella tavalla, joka on kuitenkin myöhemmin elämässä kapeutunut ja muuttunut joustamattomaksi tavaksi käyttäytyä hädän kokemuksen noustessa suureksi. Tämä voi johtaa asiakkaan käyttäytymiseen, jota hän itse ei välttämättä ymmärrä. Takertuvasti käyttäytyvä asiakas voi saada hoitotahossa aikaan monenlaisia roolituksia (auttaja, uhri, kaltoinkohtelija), joiden imuun joutuminen voi haitata hoitoa. Samoin raastavien tunteiden määrä voi vaihdella. Usein tunteista raastavia voivat olla kiintymyksen tarve, joka ei tule täytetyksi sekä hätä, häpeä ja viha. Asiakkailla voi hoidon alussa olla hyvin haastavaa eritellä omaa käyttäytymistään, tunteitaan tai syy-seuraussuhteita. Työn tarkoituksena on tuoda ymmärrystä, sanoitusta ja keinoja, joilla näitä kesken jääneen kiintymyshuudon ja mahdollisen muun traumatisoitumisen yhteisvaikutuksia päästään tutkimaan vaihe vaiheelta.  

Tekijä ja esittäjä: Sari Haikonen, neuropsykologian erikoispsykologi, PsL, työnohjaaja, kouluttajapsykoterapeutti (trauma), Tmi Sari Haikonen. 

Esityksen nimi: Kiintymyssuhdetrauma ja neuropsykologinen oirekuva: erotusdiagnostiikkaa ja terapiassa huomioitavaa 

Kiintymyssuhdetraumatisoitumiseen liittyy merkittävää aivojen kehityksellistä poikkeavuutta, joka ilmenee kuvantamistutkimuksissa aivojen rakenteellisena ja toiminnallisena poikkeavuutena sekä neuropsykologisesti laaja-alaisina tarkkaavuuden, muistin ja oppimisen vaikeuksina ja toiminnanohjauksen vaikeuksina. Pitkäkestoiseen, varhaislapsuudessa alkaneeseen kiintymyssuhdetraumaan liittyvä yli- tai alivireystila voi vaikuttaa laaja-alaisesti taitojen oppimiseen (esim. kielelliset taidot, lukeminen, kirjoittaminen, matemaattiset taidot) ja ympäristöön orientoitumiseen. Tyypillisesti vaikeudet ilmenevät myös vuorovaikutuksessa, emotionaalisessa säätelyssä ja käyttäytymisen säätelyssä. Kiintymyssuhdetraumatisoitumisen kognitiivisilla, psyykkisillä, kehollisilla ja sosiaalisilla ilmiasuilla on päällekkäisyyksiä kehityksellisten neuropsykiatristen häiriöiden (esim. aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ja autismikirjon häiriö), aivovammojen ja muiden neurologisten oirekuvien kanssa, jonka vuoksi näitä oirekuvia on usein vaikea erottaa toisistaan. Oirekuvien osittainen päällekkäisyys tulee esille myös aivojen kuvantamistutkimuksissa ja neuropsykologisissa tutkimuksissa. Erotusdiagnostiset kysymykset etenkin kehityksellisiin neuropsykiatrisiin häiriöihin, kuten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön tai autismikirjon häiriöön, nousevat usein esille kiintymyssuhteissaan traumatisoituneiden psykoterapiassa. Oirekuvien ilmiasujen päällekkäisyys voi pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen ja jopa asiakasta turhaan kuormittavaan neuropsykiatrisen häiriön diagnosointiin tai psykoterapian ennenaikaiseen päättymiseen neuropsykiatrisen diagnoosiprosessin ja hoidon ensisijaiseksi tulkitsemisen kustannuksella. Vaikka kehityksellisen neuropsykiatrisen häiriön kriteerit aiheellisesti täyttyisivätkin, traumaoireiden hoitaminen on ensisijaista, koska riittävän psyykkisen tasapainon saavuttaminen on edellytyksenä muusta hoidosta hyötymiselle. Tutkimusten ja kliinisen kokemuksen mukaan neuropsykiatrisiin kehityksellisiin oirekuviin liittyy usein pitkäkestoisia kumuloituvia haitallisia stressikokemuksia varhaislapsuudesta alkaen ja kompleksistakin traumatisoitumista, joka jää usein diagnosoimatta ja hoitamatta. Kiintymyssuhdetraumatisoitumiseen liittyy joskus fyysisen kaltoinkohtelun seurauksena vammautumista aivovammat mukaan lukien. Toisaalta aivovammoihin sinällään liittyy tutkimusten mukaan usein posttraumaattisia oireita, joiden diagnosoiminen ja huomioiminen hoidossa jää usein toteutumatta, mikä saattaa vaikeuttaa muusta hoidosta hyötymistä. Tutkimusten ja kliinisen kokemuksen perusteella traumainformoitu hoito edistäisi edellä mainituista syistä monien neurologistenkin asiakkaiden toipumista. Kiintymyssuhdetraumojen psykoterapeuttisessa hoidossa olisi tärkeää huomioida mahdollisen neurologisen liitännäisoireiston vaikutus asiakkaan toipumista parhaiten edistävien hoitokäytäntöjen löytymiseksi. Psyykkisten häiriöiden neurologinen ilmeneminen, neurologisten häiriöiden psyykkiset seuraamukset, näiden oirekuvien samanaikaisuus ja osittainen päällekkäisyys etiologioiden erilaisuudesta huolimatta sekä käytännön ilmiasujen yksilölliset haitat kunkin asiakkaan ainutlaatuisessa ajankohtaisessa kokonaistilanteessa ovat lisänneet tarvetta moniammatilliseen ilmiöiden ymmärtämiseen, hoidon yksilölliseen suunnitteluun ja hoidon tuloksellisuuden seurantaan.      

Tekijä ja esittäjä: Jaana Huldén, sosionomi YAMK, kirjallisuusterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti (trauma), Tmi Jaana Huldén. 

Esityksen nimi: Menetetyn lapsuuden päättymätön läsnäolo – kirjallisuusterapian menetelmiä äitihaavan hoitamiseen traumapsykoterapiassa 

Luoja paratkoon, että minulla olisi haava josta ympäröivä maailma voisi syyttää häntä, siitä ettei hän äitinä ollut pitänyt minusta niin hyvää huolta kuin äidin on lapsestaan pidettävä. (Vigdis Hjort, 2023, 23) 

Ei ole yhtä oikeaa tapaa traumaattisten muistojen käsittelemiseen. Käytän työssäni traumapsykoterapeuttina usein kirjallisuusterapian menetelmiä. Niitä voidaan käyttää kaikissa traumapsykoterapian vaiheissa. Käsittelen esityksessäni äitisuhteen prosessointia traumapsykoterapiassa kirjallisuusterapian menetelmien avulla. Havainnollistan, kuinka kaunokirjallisuuden lukemista, lukemisen jälkeistä kirjoittamista ja kirjoittamisen jälkeistä työskentelyä voidaan traumapsykoterapiassa hyödyntää. Esimerkkinä käytän kolmea kaunokirjallista teosta, joista kolme asiakastani on lukenut kukin yhden äitihaavaa kuvaavan romaanin ja kirjoittanut sen herättämistä tunnelmista.  

Tekijä ja esittäjä: Leea Kuusela, PsM, psykoanalyytikko (IFPS), kouluttajapsykoterapeutti (trauma), Psykologitoimisto Leea Kuusela ky. 

Esityksen nimi: Tapausselostus psykoanalyyttisesta psykoterapiasta traumapsykoterapeuttisin silmin 

Esityksessä tarkastelen traumatisoituneen potilaani intensiivistä psykoanalyyttista psykoterapiaprosessia traumapsykoterapian viitekehyksestä. Tarkastelun taustana ovat opintoni psykoanalyytikkona traumapsykoterapian kouluttajakoulutuksessa. Huomasin pohtivani jatkuvasti, puhutaanko samoista, osittain samoista vai eri ilmiöistä, kun psykoterapiaprosesseja kuvataan ja tarkastellaan traumapsykoterapeuttien keskustelussa ja psykoanalyyttisesti orientoituneiden psykoterapeuttien keskusteluissa. Tässä esityksessä kuvaan ja pohdin yhden psykoterapiaprosessin taipaleelta nousevia teemoja pyrkimyksenäni saada eri viitekehykset keskusteluun toistensa kanssa. 

Tekijä ja esittäjä: Riikka Litsilä, PsM, kouluttajapsykoterapeutti (trauma), Sietoikkunassa. 

Esityksen nimi: Terapiasuhde traumapsykoterapeutin näkökulmasta  

Terapiasuhde on psykoterapian tavoitteiden saavuttamisen kannalta keskeinen tekijä. Tarkastelen esityksessäni terapiasuhdetta ja siitä esitettyjä mallinnuksia, joista Erityisesti Gelson kolmikantamalli on kiinnostukseni kohteena. Kolmikantamallissa terapiasuhteesta erotellaan todellinen suhde, yhteistyösuhde sekä transferenssisuhde, joista kaikkia on erikseen ja yhdessä tutkittu paljon. Terapiasuhteessa tapahtuu empatian ja tunnetartunnan myötä mielessä ja kehossa molemmissa osapuolissa usein paljon – kuten muissakin ihmissuhteissa. Myös transferenssi- ja vastatransferenssitunteet, erilaiset suhdetoisinnot sekä suhdehaasteet ovat psykoterapeuttien arkipäivää. Tarkastelen erilaisia lähestymistapoja ja asemointeja, joista terapeutti voi itsensä suhteessa asiakkaaseensa löytää. On riski, että ilman terapeutin riittävää kykyä ymmärtää itseään ja asiakastaan sekä terapeutin kykyä integraatioon ja itsensä säätelyyn ne altistavat psykoterapeutin mm. sijaistraumatisoitumiselle. Käsittelen esityksessäni myös tätä psykoterapeutin riskiä sijaistraumatisoitumiseen traumatisoituneiden asiakkaiden kanssa työskennellessään. 

Tekijä ja esittäjä: Päivi Maaranen, LT, psykiatrian erikoislääkäri, EMDR-työnohjaaja, kouluttajapsykoterapeutti (trauma), Kuopion Terapiakeskus.  

Esityksen nimi: Dissosiaatiohäiriöiden arviointi ja erotusdiagnostiikka 

Dissosiaatiohäiriöiden arvioinnissa ja erotusdiagnostiikassa on edelleen paljon puutteita huolimatta lisääntyvästä tieteellisestä tiedosta ja kirjallisuudesta. Tutkimusten mukaan alidiagnosointia on edelleen merkittävästi ja potilailla menee keskimäärin 6–12 vuotta terveydenhuollossa ennen oikeaan diagnoosiin pääsemistä. Resursseja tuhlaantuu pintatason oireiden havainnointiin, diagnosointiin ja hoitoon. Psykiatrinen diagnostiikka on tärkeää, koska vasta sitten voidaan suunnitella dissosiaationhäiriön asianmukaista hoitoa, joka tutkimusten mukaan kohdentuessaan dissosiatiiviseen persoonallisuudenrakenteeseen on vaikuttavaa ja saa aikaan todellista muutosta. Kuvaan esityksessäni dissosiaatiohäiriöiden arvioinnin ja erotusdiagnostiikan käytäntöjä, joita olen 25 vuoden aikana harjoitellut ja niiden avulla päässyt muodostamaan perustellun arvion traumaperäisen dissosiaatiohäiriön suhteen. Olen tehnyt kymmeniä TADS-I:n mukaisia diagnostisia haastatteluja ja kuvaan käytännössä sitä, miten itse olen menetellyt ja millaisten asioiden havainnut olevan hyödyllisiä arviointiin ryhdyttäessä ja sitä tehtäessä. 

Tekijä ja esittäjä: Jussi Pennanen, sosionomi, kouluttajapsykoterapeutti (trauma), TraumaSense tmi. 

Esityksen nimi: Addiktio toiminnallisena riippuvuutena ja sen vaikutus itsesäätelyyn: ilmiön näkyminen ja huomioiminen traumapsykoterapiassa 

Käsittelen aihetta laaja-alaisesti huomioiden sekä addiktiosysteemin toiminnallisen riippuvuuden kautta, että myös siihen vaikuttavat sisäiset ja ulkoiset tekijät. Ulkoisissa tekijöissä vaikuttavia ovat ympäristötekijöiden haitallinen vaikutus ja siitä seuraavat oireet tai niiden välttäminen. Sisäisinä tekijöinä ovat esimerkiksi yksilön psyykkiset ja neurologiset tekijät, sekä näiden lisäksi geneettiset että epigeneettiset taustatekijät. Yleisenä asiana voidaan todeta addiktion olevan aina jollain tavalla maladaptiivista toimintaa, jossa yhteys itseen katoaa ja niin myös omaan tarvemaailmaan. Addiktion syntyyn ja alttiuteen addiktoitua voi liittyä monia eri osatekijöitä, joiden huomioiminen on tärkeää psykoterapiassa. Aiheen käsittelyn lisäksi tuon esille joitakin addiktion hoidossa huomioitavia hyviä käytänteitä. Näitä hoidossa olevia käytänteitä voi soveltaa ja ottaa huomioon hoidon suunnittelussa, sekä toteutuksessa oman ammatillisen osaamisen puitteissa. 

Tekijä ja esittäjä: Saarela Hanna, psyk. sh, työnohjaaja, EMDR-työnohjaaja, kouluttajapsykoterapeutti (trauma), Hanna Saarela tmi. 

Esityksen nimi: Lapsuuden haitallisten kokemusten ilmeneminen aikuisuudessa ja huomioiminen traumapsykoterapiassa 

Esityksessä kuvataan lapsuuden haitallisten kokemusten vaikutusta aikuisuudessa ACE (adverse childhood experiences) -tutkimuksen tämänhetkisen ymmärryksen valossa. Esityksessä käydään läpi myös sitä, miten kaltoinkohtelu tai vaille jääminen lapsuudessa on sekä kehon että mielen prosessi ja miten tämä tulisi huomioida psykoterapiassa. Kaltoinkohtelu lapsena saattaa jättää perustavanlaatuisesti jälkensä minäkäsitykseemme, persoonaamme, ihmissuhteisiimme sekä kykyymme kokea, tuntea ja säädellä itseämme. Kaltoinkohtelulla on vahva yhteys fyysisiin terveysongelmiin ja elämänhallintaan ja jopa elämän kestoon. Vahvasti suositellaankin, että kaikki ihmisten kanssa työskentelevät olisivat tietoisia haitallisten kokemusten vaikutuksista ja niitä aktiivisesti myös arvioitaisiin ja otettaisiin hoitosuunnitelmissa ja tukijärjestelmissä vakavasti. Traumainformoitu työote on yleisesti yhteiskunnassa suositeltava systeeminen lähestymistapa kohdata ihmisiä. Traumaspesifeissä palveluissa on yhä enemmän keskityttävä puhumisen lisäksi asiakkaan fyysiseen minäkokemukseen; siihen miten trauma on sisäisenä, kehollisena kokemuksena juuri tässä ja nyt. Terapiasuhteessa turvallisuus ja turvallisen yhteyden luominen on oleellista. Turvallisuuteen hoitosuhteessa tarvitaan monimuotoisen trauman äärellä aikaa. Mielen ja kehon yhteyden uteliaassa tutkailussa voidaan tarkastella niitä strategioita, joita ihminen on joutunut kehittämään selviytyäkseen. Näin saadaan myös käsitys siitä, mikä on ollut selviytymisen hinta. Yhdistämällä kehotietoisuus ja tietoisuus selviytymisen strategioista saadaan pelkkää narratiivia syvempi ja laajempi näkökulma asiakkaan koko elämäntarinaan ja kärsimykseen. ACE-tutkimus ja trauman psykobiologinen ymmärrys tuovat monimuotoisesti näkyviin traumatisoitumisen laajat vaikutukset. Tutkimusta tarvitaan edelleen lisää, koska edelleenkin komplisoitunut traumatisoituminen on vaihtelevine oireineen heikosti tunnistettua. Traumahistoriaa ei tule hoitosuunnitelmaa tehtäessä ohittaa, vaan sen tulisi olla tärkeässä osassa arvioitaessa nykyhetken oireilua. Lapsuuden haitalliset kokemukset ovat Suomessa suurin terveyden, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja oppimisen uhka, johon ei ole kiinnitetty riittävästi huomioita. ACE-tutkimuksen mukaan terveys, hyvinvointi, oppimiskyky, toimintakyky, itseasiassa koko elämä ja sen kesto ovat suorassa suhteessa lapsuuden haitallisten kokemusten määrään. Ongelmat varhaisissa suhteissa ja niihin liittyvät oireet ovat myös suurin syy hakeutua psykoterapiaan. Tämä kaipaa yhteiskunnassamme ehdottomasti suurempaa huomiota.