Pienten lasten EMDR-hoito – haasteet ja hyödyt

Pieni lapsi traumaattisten tapahtumien sattuessa menettää maailman, joka on ollut hänelle tuttu ja määrittänyt hänet. Kaikki ympärillä saattaa muuttua pelottavaksi ja lapsen perustoiminnot saattavat häiriintyä kuten syöminen ja nukkuminen. Pienten lasten EMDR:ssä korostuu vanhempien kyky olla apuna sekä sanoittamassa tapahtunutta että myös mukana varsinaisessa EMDR työskentelyssä. Lasten kohdalla EMDR:ssä käytetään ns. kehityksellistä protokollaa, jossa korostuu lapsen iän ja kehitystason huomioiminen. Lasten EMDR pohjaa kolmeen tekijään: yhteyden luomiseen sekä lapsen että huoltajien kanssa, vakauttava toiminta työskentelyn aikana sekä vanhempien kanssa yhteistyössä sanojen löytäminen lapsen kokemuksille.

Esityksessäni keskityn alle kouluikäisten kanssa tehtävään EMDR-työskentelyyn. Avaan asioita, joita pitää huomioida ennen prosessointia, sen aikana ja jälkeen. Näytän esityksessäni lyhyitä videopätkiä lasten kanssa tehtävästä prosessoinnista.

Tarjouspyyntö yli 20 oikeudesta

Omat tietosi