Parisuhteen parantava voima traumasta toipumiseen

Traumojen hoidossa on pitkälti jätetty hyödyntämättä parisuhdetyöskentelyä traumasta toipumisessa. Kuitenkin puoliso elää traumatisoituneen kanssa arkea. Hän aktivoi tahtomattaan ja ymmärtämättään traumatisoituneen työstämättömiä traumaattisia kokemuksia. Jos puolisoa ei oteta mukaan hoitoon, hänestä voi tulla herkästi osa ongelmaa, ja hänen mahdollisuutensa tarjota eheyttäviä kokemuksia jää hyödyntämättä. Parhaimmillaan puoliso voisi olla tärkein tuki ja voimavara traumasta toipumiseen.

Avaan esityksessäni pariterapian merkitystä trauman hoidossa tunnekeskeisen pariterapian viitekehyksestä, jonka kantavana teoriana on kiintymyssuhdetiede.

John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria on teoria traumasta, joka kuvaa ja auttaa ymmärtämään ihmisen käyttäytymistä uhan ja vaaran hetkellä.

Trauman syntymisen ytimessä on ihmisen jääminen yksin kauhun keskelle. Suurin osa traumoista on syntynyt varhaisissa kiintymyssuhteissa, joissa trauman aiheuttaja on läheinen tai tuttu ihminen. Lapsen kyky työstää ja integroida uhkaavat kauhun kokemukset ovat olemattomat. Työstämättömän trauman synnyttämä turvattomuus jää kehoon ja kulkeutuu aikuisiän kiintymyssuhteisiin vaikeutena luottaa ja kokea turvaa lähellä toista.

Rankat kokemukset eivät kuitenkaan tuhoa ihmisen sisäsyntyistä syvää kaipuuta turvalliseen ja kannattelevaan suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Tämä sisäinen kaipuu on tunnekeskeistä pariterapiatyöskentelyä kuljettava ja kannatteleva voima. Trauman hoidossa terapian tavoitteena on mahdollistaa korjaavia turvallisia tunnekokemuksia, joissa asiakas voi olla turvassa antautuen toisen kannateltavaksi. Hän ei ole enää yksin, kun kauhun hetki nousee, vaan hänellä on läheinen, rakas, jonka turvalliseen syliin hän voi käpertyä, keho hiljalleen rauhoittuen.

Haluan esityksessäni erityisesti keskittyä siihen, miten trauma on rikkonut ihmisen kykyä kääntyä yhteyteen ja ottaa vastaan toisen tarjoamaa turvaa, ja miten parhaimmillaan pariterapiassa kyky ottaa vastaa turvaa on käänteentekevää minuuden eheytymiselle.

Haluan tuoda näkyväksi, kuinka yksilötraumatyöskentelyn rinnalle olisi todella merkityksellistä saada myös pariterapian työskentelyjakso. Näin orastavan turvallisuuden kokemuksen syntyminen yksilötyöskentelyssä voisi vahvistua parisuhteessa.

Vaikuttavin interventio trauman hoidossa on siis yhteys toiseen ihmiseen. Se mahdollistaa parhaimmillaan korjaavia kokemuksia, joiden kautta ihminen voi rakentua uudestaan.