Petteri Mankila

Petteri Mankila

Olen psykiatrinen sairaanhoitaja, traumapsykoterapeutti sekä kouluttajapsykoterapeutti perheterapiassa. Olen kouluttautunut ja perehtynyt varhaisen ja pitkäaikaisen kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin aiheuttamiin ongelmiin ja niistä johtuviin mielenterveydenhäiriöihin. Olen myös perehtynyt traumatisoitumisen arviointiin. Olen käynyt EMDR I ja II tason koulutuksen. Olen myös ollut kehittämässä traumatisoituneille tarkoitettuja vakautumisryhmiä ja toimin ko. ryhmien ryhmänohjaajakouluttajana sekä työnohjaajana. Minulla on myös kokemusta lääkintäaliupseerin tehtävistä sotatoimialueella rauhanturvaajana.

Kouluttaminen
Koulutusotteessani painottuu pitkä terapeuttinen kokemus eri tavoin vaikea-asteisesti oireilevien yksilöiden traumafokusoidusta psykoterapiasta ja perheterapeuttisesta traumatietoisesta työotteesta. Sijaistraumatisoitumiseen ja työssäjaksamiseen liittyvät elementit ovat myös jatkuvasti läsnä kouluttamisessani.
Psykoterapia
Psykoterapiatyötä olen tehnyt koko työurani ajan. Minulla on kokemusta lyhytterapiaprosesseista, tarkkaan fokusoiduista kriisi- ja traumaterapiaprosesseista sekä pitkistä psykoterapiaprosesseista. Minun luokseni voit tulla kriisi- ja tukikäynnille, ohjaus- ja konsultaatiokäynnille, lyhyisiin kriisihoitoihin tai lyhytterapiaan sekä pidempiin psykoterapioihin yksilöille ja perheille.
Työnohjaus Ja konsultaatiot
Työnohjaan yksilöitä, ryhmiä sekä yhteisöjä, jotka työskentelevät eri tavalla traumatisoituneiden kanssa. Työnohjattavani työskentelevät perheiden ja/tai yksilöiden kanssa monenlaisissa työympäristöissä. Työnohjauksen fokus voi olla mm. traumailmiöiden tunnistaminen ja hoito, kliinisessä työssä heränneiden ajatusten, tunteiden ja kehon reaktioiden tutkiminen sekä sijaistraumatisoitumisen ennaltaehkäiseminen tai omien kokemusten tutkiminen.

Tarjouspyyntö yli 20 oikeudesta

Omat tietosi