Elina Ihalainen

Olen koulutukseltani psykologi ja työnohjaaja. Olen työskennellyt eri ikäisten traumatisoituneiden ihmisten kanssa sekä yksilö- että ryhmämuotoisesti sekä toiminut kriisityöntekijänä seksuaaliväkivaltaa kokeneiden kanssa. Valmistun joulukuussa 2024 integratiiviseksi psykoterapeutiksi ja teen tällä hetkellä koulutuspsykoterapioita osana opintojani. Lisäksi opiskelen tällä hetkellä EMDR-terapeutiksi ja teen myös tähän liittyen koulutusvaiheen hoitoja osana opintoja.

Kouluttaminen
Koulutan mielelläni esimerkiksi kriisityöhön, sensitiiviseen kohtaamiseen ja traumaoireisiin liittyen. Kouluttajana pyrin luomaan dialogia osallistujien kanssa ja yhdistän terapeuttista kokemustani tutkittuun tietoon. Olen kouluttanut esimerkiksi järjestöjen vapaaehtoistyöntekijöitä, sosiaalityöntekijöitä sekä muita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia.
Psykoterapia
Teen lyhyt- ja pitkäkestoista koulutuspsykoterapiaa. Asiakastyössä olen hoitanut sekä akuutin kriisin kokeneita että pidemmän aikaa traumaoireista kärsineitä. Keskeisiä arvojani ovat asiakkaideni kunnioittaminen ja kohtaaminen siten, että he kokevat tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Pyrin tapaamisillani luomaan turvallisen ja hyväksyvän ilmapiirin, jossa vaikeidenkin ajatusten ja tunteiden esille tuominen ja tutkiminen mahdollistuu. Asiakkaan ymmärryksen lisääminen aiempien elämänkokemusten merkityksestä ajankohtaisiin haasteisiin tai oireisiin on myös yksi työskentelyni lähtökohtia. Integratiivisen viitekehyksen mukaisesti työotteeni sisältää eri teorioiden ja menetelmien yhdistelyä asiakkaan tarpeen, tilanteen ja toiveiden mukaan.
Työnohjaus Ja konsultaatiot
Työnohjaan mielelläni sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sekä järjestöissä työtä tekeviä yksilö- ja ryhmämuotoisesti. Olen ollut mukana mm. valmentamassa ja työnohjaamassa lastensuojelun sijaisvanhempia, tehnyt konsultaatiotyötä sosiaalityöntekijöiden kanssa, sekä toiminut menetelmäohjaajana kognitiivisen lyhytterapian opiskelijoille. Teen mielelläni myös yksittäisiä konsultaatioita.

Tarjouspyyntö yli 20 oikeudesta

Omat tietosi