Abstrakti: Maailma muuttuu, miten se vaikuttaa kriisityöhön?

Maailma muuttuu, miten se vaikuttaa kriisityöhön?

Vikström Riikka ja Garoff Ferdinand

Suomessa tehtävää kriisityötä on kehitetty sekä kansainvälisten suositusten että lainsäädännön mukaisesti viimeisen viidentoista vuoden aikana. Kriisityö on muuttunut jälkipuintimenetelmästä prosessinomaiseksi työskentelyksi, jossa fokuksena on ollut äkillisen järkyttävän tapahtuman kokeneiden tarpeet, auttamisen vaiheittaisuus sekä post- traumaattisen stressihäiriön seulonta. 

Tänä vuonna julkaistussa Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa on tuotu esille yhteiskuntaan kohdistuvia ja epävarmuutta lisääviä uhkaskenaarioita. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on määritelty sote-spesifejä uhkaskenaarioita, joita ovat mm. pandemia, terrori-isku, CBRN- tilanteet ((kemiallisten aineiden, biologisten taudinaiheuttajien, radioaktiivisten aineiden ja ydinaseiden aiheuttamat uhkatilanteet) ja laajat onnettomuustilanteet. Hyvinvointialueiden tulee lainsäädännön mukaan tehdä valmiussuunnittelua vakavia häiriötilanteita varten, ja valmiussuunnittelussa tulee kuvata myös psykososiaalisen tuen auttamisjärjestelmä, jossa kriisiapua tarjotaan julkisella sektorilla osana palvelujärjestelmää.  

Kriisiauttamisen menetelmät on perinteisesti luotu yksilöiden ja yhteisöjen kokemiin äkillisiin kriisitilanteisiin ja suuronnettomuuksiin. Covid19- pandemia haastoi kuitenkin jo nykypäivän kriisityön menetelmiä, ja pandemiasta opittiin, että esimerkiksi viestinnällä ja ohjeistuksilla on suuri merkitys kriisityössä. Tulisiko kriisityötä kehittää vastaamaan paremmin tunnistettuja uhkaskenaarioita onnettomuuksien lisäksi? Millaiset lähestymistavat ja kriisityön menetelmät voivat soveltua tällaisiin tilanteisiin? 

Vakavista häiriötilanteista esimerkiksi CBRN- tilanteet ovat sellaisia, joissa täytyy pystyä auttamaan laajoja ihmismääriä viestinnällisin keinoin alkuvaiheessa, ja tällöin myös riskiryhmien tunnistaminen korostuu. Näissä tilanteissa epävarmuus ja turvattomuus voivat kestää hyvin pitkiä aikoja, ja tämä haastaa myös tällä hetkellä toteutettavaa kriisityötä. Minkälaisiin seurauksiin on varauduttava kriisitilanteen pitkittyessä? Miten voidaan ylläpitää työntekijöiden toimintakykyä, kun kriisi koskettaa myös heitä henkilökohtaisesti? 

Kriisityön sisällöistä puhutaan kansallisesti vähän, ja koulutus on myös melko kouluttajalähtöistä. Esityksellä on tarkoitus herätellä ajatuksia tämänhetkisestä kriisityöstä; onko käytännön apu kriisityötä vai onko kriisityötä ainoastaan tutkimusnäyttöön perustuvat menetelmät? Millaista kriisityötä tehdään esimerkiksi säteilytilanteessa? Olemmeko valmistautuneet kriisityön osalta erilaisiin uhkaskenaarioihin?